Elohelle

Etusivu,Kirjoituksia

Viime päivinä kaupunkilaisia on hellitty poikkeuksellisella lämpöaallolla. Itse nautin aurinkoisista päivistä. Vaikka työt ovat jo alkaneet, niin iltasella on kiva istua ulkona lämpöisessä. Hietalahden altaalle on iltaisin kokoontunut väkeä ja allas tuo vilvoittavan tuulahduksen rööperiläisille. Helle ei toki kaikille sovi ja osalle se on jopa vaarallista. Muistetaan juoda paljon.

Puolitoista vuotta sitten talvella kirjoitin kolumnissani uskovani meidän pääsevän maskeista eroon juhannukseen mennessä. Tänä vuonna vihdoinkin maskit sai polttaa kokossa ja olemme saaneet vapautuneesti iloita kesästä. Valitettavasti korona ei vieläkään ole täysin ohi, joten muistetaan edelleen varoa ja pitää etäisyyksiä. Maskin käyttökin on välillä suotavaa.

Hietaniemen uimarannalla on käynyt kuhina kaupunkilaisten vilvoitellessa paahtavilla elohelteillä. Tiesithän Hietsussa huomioidun esteettömyyden. Rannalla on muun muassa matto pyörätuolilla liikkumista varten. Matto palvelee myös muita heikommin liikkuvia.

Punavuoren kesäkaduilla kaupunkilaisia ovat ihastuttanut pienet taidesitykset. Mielelläni näkisin esityksiä laajemminkin kaupungilla esimerkiksi Isolle Roballe esitykset sopisivat erinomaisesti. Rööperin kaduille on pitkin kesää tullut uusia terasseja, joita Uudenmaankadullakin on jo useampia. Kyllähän terassit kaupunkikuvaa piristävät, valitettavasti liikenne niistä hieman häiriintyy. Onneksi kesällä liikenne on muutenkin vähäisempää.

Hietalahden terassialueella on hieman vilkastunut helteiden myötä. Terassialuen on kaiken kaikkiaan mukava lisä alueelle ja parasta oli ettei kirpparin tarvinnut kokonaan siirtyä. Uutena suosikkina kesäämme on ilahduttanut Hietalahden lippakioskin tex-mex kesäravintola.

Tapahtuma-ala on toipunut ryminällä koronasta ja tänä kesänä on järjestetty poikkeuksellisen paljon kesätapahtumia. Elokuun viimeisenä lauantaina Etelä-Helsingin kaupunginosayhdistykset järjestävät yhteistyössä Venetsialaiset. Tapahtumia on ympäri Helsingin niemeä.

Punavuoriseura osallistuu Venetsialaisiin RööperiFestillä. Festivaali järjestetään tänä vuonna Sinebrychoffin puistossa. Mukana on kattavasti Punavuorelaisia esiintyjiä, muun muassa Hovinarri yhtye, Pleasant Flow ja Munkki Tuk.  Ohjelmaa on kaiken ikäisille. Tulethan sinäkin!

Nautitaan kesän viimeisistä hellepäivistä yhdessä tapahtumissa, puistoissa, rannoilla ja terasseilla!

Taru Reinikainen

Punavuoriseuran varapuheenjohtaja

Kolumni on julkaistu alun perin Kuulumisia Punavuoresta palstalla Kamppi-Eira lehdessä 19.8.2022.